
Takaisen edelliselle sivulle
|
Tony Mikkola - kanukkiduunausta
Toppahousupuolustaja Tony Mikkolan ei ollut omien sanojensa mukaan 100% tyytyväinen syyskauden otteisiinsa kaukalossa, joten äärimmäisen kovana treenaajana tunnettu Tony on ollut vuoden vaihteen jälkeen Lassilan ulkojään vakioasikkaita. Lassilan kenttämestari vahvistaa huhut Tonyn hurjista treenimääristä todeksi. "Tuo sama oranssipaitainen kaveri on todellakin pyörinyt tuossa viimeiset viikot. Se tulee siinä kello 18.15 ja vetää tiukkaa viivaluistelua reilun tunnin verran ja poistuu sitten fillarilla tuonne Pohjois-Haagan suuntaan."
Toppahousut.comin toimitus hakeutui hakeutui Lassilan kaukalon laidalle perjantaina ja päätti hieman jututtaa Tonya illan luistelusession jälkeen.
Suurelle yleisölle on jäänyt arvoitukseksi se, miten ylipäätään päädyit mukaan Toppahousuihin?
Joo siinähän kävi niin, että eräänä syksyisenä iltana Toppahousujen Itä-Uudenmaan scoutti soitti mulle´ja kyseli pelihaluja joukkueessa. Oli kuulemma kuullut kylillä, että meikäläinen höntsäili ilman sopimusta sillä hetkellä, eikä siirtokorvauksia tarvis maksaa. Joten siinä pidettiin sitten saman tien pikku puolen tunnin puhelinkokous seurajohdon kanssa ja saatiin sopimus sorvattua melko helposti. Pientä kädenvääntöä oli pistebonuksista, mutta nekin saatiin lopulta sovittua. Taisi GM aika hyvin tietää, ettei mistään maalitykistä ollut kyse, kun lopulta suostui aikamoisiin bonuksiin.
Kuinkas helppoa Hämeenlinnan kasvatin on ollut sopeutua Toppahousujen porukkaan?
Sopeutuminen on ollut hurjan helppoa hienon joukkuehengen ansiosta. Heti löytyi pukukopistakin tilaa keskipenkiltä ekassa matsissa. Tosin tuo pohjoisen poikien eloisuus on välillä hieman hirvittänyt rauhallista hämäläistä, mutta eiköhän siihenkin pikku hiljaa sopeudu.
Mitkä on mielestäsi Toppahousujen suurimmat pelilliset vahvuudet?
Ehdoton vahvuus joukkueessa on sen tasapainoinen koostumus. Meiltä löytyy duunariosastoa ja kynämiestä, kuten myös jalat-jalat-osastoa ja surffailijaa. On hieno kombinaatio. Ihan pelilliseltä puolelta ensimmäisenä tulee mieleen liike. On hienoa katsella, kun hyökkääjät painelee pää märkänä kulmiin ja antaa painetta vastustajan pakeille. Itse voi vaan heitellä palloja halukkaille kiitureille.
Mitä ominaisuuksia puolustaja numero 31 tuo mukanaan Toppahousujen kokoonpanoon?
Noh, manageri sopimusneuvotteluissa antoi mulle selkeästi kyllä ymmärtää, ettei mua maaleja tekemään hankittu. Lähinnä mun rooli on kaiketi tuolla fyysisellä puolella. Eli meidän tähtipelaajien suojeluahan tämä suurelta osin on. Toinen homma mulla on pitää oman maalin edustaa puhtaana kaiken maailman häröilijöistä, kanukkityyliin veskaria ei mennä lyömään sormille. Muuten luulisin olevani peluri, joka tykkää pitää ääntä kentällä. Tällä pidetään hereillä niin omat kuin vastustajienkin pelurit. On mukavaa kertoa aina pelin tiimellyksessä omia näkemyksiään, etenkin vastustajille ja tuomarille. Se pitää mut hyvin pelissä mukana ja hereillä.
Millä osa-alueilla joukkueessa ja/tai sen pelissä on mielestäsi
vielä eniten kehittämisen varaa?
Minun mielestä meidän viisikkopelaaminen kaipaa vielä hieman hiomista. Pelin avaaminen omasta päästä hieman tökkii, kun pakit ei saa palloa avattua ja hyökkääjät on jo karanneet karkuun (nopeita kun ovat). Mutta hitsautuminen vie aina aikansa. Ehkä roolitusta voisi tässä suhteessa hieman lisätä ja karsittaisiin hieman sitä Toppahousuille tunnettua luovuutta.
Miten näet oman roolisi Toppahousujen pelisysteemissä? Peliaikaa on ilmeisesti tullut riittävästi, mutta onko rooli ollut muuten mieluisa?
Peliaikaa on tullut kyllä ihan riittävästi, välillä pistää ihan puuskuttamaankin. Minun mielestä tämä Toppahousujen nykyinen pelityyli sopii hyvin meikäläiselle. Mä hoidan enemmän tuota puolustuspäätä ja annan meidän taitavien hyökkääjien hoitaa maalinteon. Tosin viime pelien jälkeen on seurajohdolta tullut hieman kritiikkiä meikäläisen suuntaan siitä, että pitäisi 31 näkyä hieman enemmän tuolla hyökkäyspäässäkin. Täytynee hieman nostaa aktiivisuutta siniviivalla. Meillä on kyllä huippulahjakkaita puolustajia riveissä, jotka voivat tarvittaessa jeesata hyökkääjiä maalinteossa, kun ne yleensä ehtivät sieltä vielä ensimmäisenä puolustamaankin. Ehkä minä koitan sitten kaarrella siinä välimaastossa ja poimia samalla pari syöttöbonusta palkkapussiin.
Tämä kausi on ollut hieman tahmeaa niin itseltä kuin koko joukkueelta, mutta uskoisin sen vielä paranevan kevättä kohti mennessä. Onhan se selvää, ettei nuo kaiken kokeneet ja paljon pokaaleita saavuttaneet pohjoisen pojatkaan jaksa oikein innostua näistä kaikista runkosarjan peleistä, mutta kyllähän se kevät on pelurin kulta-aikaa. Tällöin alkaa mitalit ja kannut jo siinnellä silmissä ja motivaatio tulee ihan itsestään. Meillä tosin on vielä kova työ edessä päästäksemme sinne mitalitaistoon, mutta uskon meidän siihen pystyvän toisten joukkueiden vielä hieman jeesatessa. Sitten kaikki onkin mielestäni mahdollista. Tämä joukkue on nimenomaan play off-joukkue, joka voi edetä vaikka kuinka pitkälle halutessaan. Tällainen hidas hämäläinenkin alkaa vasta pikku hiljaa saada jalkoja liikkeelle, kun tosipelit lähestyy.
Toppahousut.com kiittää!
|