
Takaisin edelliselle sivulle
|
Eero Holopainen - paljastuskirja nyt redux
Toppahousut.comin pakkasenkestävä kesätoimittaja
Voitto Kotilainen sai viimein käsiinsä joukkueen puolustuksen uuden Camaron,
Eero Holopaisen. Huolimatta paikalla olleista paparazzeista ja seiskan/no sori! -lehtien
toimituskunnasta, Voitto kyynärpäälöi itsensä pakkiin kiinni ja sai vastauksen
myös muutamaan kaukalopalloa koskevaan kysymykseen.
Miten päädyit mukaan juuri Toppahousujen joukkueeseen?
- Niemelän Antin kanssa pelailtiin pari vuotta sitten Sata-Hämeen seutuvilla harrastekiekkoa ja hän kertoi silloin tästä legendaarisesta joukkueesta.
Kiinnostuin kovasti, sillä tunsin muutaman iki-Toppiksen jo aiemmin. Antin lisäksi legendaarinen Toppis-pakki Timonen tuli tutuksi opiskeluaikana. Ja kun tieni vei/toi pääkaupunkiseudulle työn parissa mainitsin Antille, että voisin joskus tulla kokeileen. Sain sitten näytön paikan viime kevään kaukisturnauksessa, pääsin pelaamaan syksyn harjoituspeleissä ja sitä kautta joukkueeseen.
Miltä on syyskausi Toppahousuissa tuntunut?
- No hivenen oudolta tuo lyhyt vartinen maila ja pallo -yhdistelmä on tuntunut ja välillä pelikuviotkin, mutta joukkue on kyllä löytänyt tiensä sydämeeni. Nää on kunnollisia kavereita, jotka tekee työtä kentällä suurella sydämellä.
Oletko tyytyväinen joukkueen ilmeeseen kentällä? Entä
ympäristötekijät eli onko seuran organisaatio mielestäsi riittävän
hyvällä tasolla, jotta pelaajat voivat keskittyä siihen
tärkeimpään, eli pelaamiseen?
- Joukkueen asenne on kohdallaan, eli se ei pienestä lannistu, vaan pelaa loppuun saakka. Kunnioitan sitä. Joukkueen johto on tehtävinsä tasalla, huolto pelaa, kotiasiat on kunnossa ja kaukis on nasta laji.
Mitä mieltä olet omista otteistasi syyskauden peleissä? Onko
jollain osa-alueella vielä parannettavaa?
- Harjoituspelit menivät hyvin, mutta itse sarjaotteluita on osaltani varjostanut harjoittelun ja mailatuntuman puute. En ole oikein päässyt sinuiksi tuon mailan kanssa. Olen saanut pelata mahtavien kavereitten
kanssa: Tani ei tilanteita kaihda ja Orava ei keinoja kaihda, voiko parempia pakkikavereita toivoakaan. Lisäksi hyökkääjät ovat karvanneet säälimättömästi vastustajien ylöstuojia. En ole itseeni kuitenkaan täysin tyytyväinen. Hyökkäyksen tukemisessa on parannettavaa. Lisäksi tuo lämäri-sääntö vaikuttaa silminnähden pelitilanne ratkaisuihin.
Minulta kysellään tuolla kaukalon laidalla jatkuvasti, että miten
tuolla Holopaisella voi olla noin liukkaat skrinnarit? Kerrotko
vähän taustaa mistä tuo mainio luisteluvauhti ja voima on peräisin?
- Luisteluvauhdista en niinkään tiedä, mutta Mansesta olen lähtöisin, Pyynikin Santamontulta. Tärkeintä on, että on pelinnälkä ja pilke silmäkulmassa.
Toppahousujen joukkueen johto asetti sinuun kovia odotuksia ennen
kauden alkua. Olet ilmeisesti vastannut huutoon hyvin, koska
meidän tietojen mukaan pitkää jatkosopimusta ollaan jo sorvaamssa.
Millaista palautetta itse olet saanut seuran johdolta?
- Jatkosta ei ole ollut palavereissa puhetta, lieneekö joukkueen johto halunnut rauhoittaa tilannetta. Pyrin puolustamaan eleettömästi ja ilmeettömästi, en ole mikään kentän väriläiskä, vaan pyrin tekemään työni matalalla profiililla, ilmeisesti se on tähän saakka riittänyt joukkueen johdolle. Puolustamaan tänne on tultu, joten pidetään alapää puhtaana jatkossakin.
Mitä pidät Toppahousujen suurimpina vahvuuksina joukkueena? Entä
löytyykö mielestäsi mitään heikkouksia?
- Joukkuehenki, peräänantamattomuus, luja puolustus, vahva karvaus ja nopeat ratkaisijat... tasainen paketti. Lämärisääntö on meitä vastaan.
Mitä odotat kevätkierroksen tuovan Toppahousuille?
- Timosen..., jos sais kerran reissullansa vielä Timosen kanssa pelata. Mitä enempää voi pakki toivoa??? ...kuin toisen pakin. Niin oltais kuin kaksi marjaa tai Citarin ovet ;)
Toppahousut.com kiittää ja jää ihmettelemään keltaisen lehdistön tavallistakin huomattavampaa kiinnostusta kaukalopallotähteen... taitaa olla myös onnittelut paikallaan! |