Alpo's Corner


Takaisin edelliselle sivulle

 

Säännöt puhuttavat myös Toppahousuissa

Suomen Jääpalloliitto toimitti joukkueille säännöt, joiden mukaan tulevan kauden sarja tullaan pelaamaan. Toppahousut tuli uutena joukkueena mukaan SJPL:n toimintaa, joten sääntökirjaa on odoteltu suurella mielenkiinnolla. Toppahousujen GM Suopajärvi ruoti sääntökirjan kiemuroita viikonloppuna Alpon kanssa ja tuli siihen tulokseen, että säännöt ovat todella aikansa eläneet ja ainakin pelaajan näkökulmasta ne kaipaisivat uudistamista. Jos olisin pelaaja toivoisin, että ikivanha lämärin kieltävä sääntö poistettaisiin - ja jos kuuluisin joukkueen johtoon toivoisin, että otteluihin saataisiin toimitsijat.

Kannattaa rikkoa, lämäri on kielletty

Suomen Jääpalloliitto vahvisti tänään, että tulevallakaan kaudella liiton kaukalopallosarjoissa ei lyöntilaukauksia sallita. Tämä on liiton yksipuolinen kanta, johon ei ole pelaajien mielipidettä kyselty. Jääpalloliitto haluaa pitää tiukasti kiinni vanhasta, muista kaukalopallotoimintaa pyörittävistä liitoista jo viime vuosikymmenellä poistetusta säännöstä, ainoa syy tähän lienee vain ja ainoastaan perinteiden kunnioittaminen. Ainakin meillä Toppahousuissa on sellainen käsitys, että pelaajat meillä niin kuin muissakin joukkueissa ovat lämärin kieltävän säännön poistamisen kannalla. Täytyisikö sarjan joukkueiden koittaa yhdessä vedota liittoon ja tuoda mielipiteensä julki. Ehkä perinteisiinkin voidaan saada muutoksia jos pelaajien kanta on riittävän yksimielinen.

Tulkintaa ja torikokouksia

Lämärin pitäminen pannassa, vaikuttaa pelin luonteeseen ikävällä tavalla. Ensimmäinen peliä häiritsevä tekijä on se, että kentällä joudutaan jatkuvasti, lähes jokaisen laukauksen jälkeen tilanteisiin, joissa riidellään oliko korkea maila vai eikö ollut. Tuomarit joutuvat tulkitsemaan korkeamaila-sääntöä todellisella näppituntumalla ja ihan omakohtaisella kokemuksella voin kertoa, että asiaa ei ainakaan helpota se, että pelaajat reagoivat näihin korkeamaila-tuomioihin hyvin voimakkaasti.

Kannattaa rikkoa

Kaukalopallossa puolustuspelin yksi yleisimmistä ohjeista on, että pyritään kiinni vastustajaan jo keskialueella, jolloin vastustajan nopea hyökkäys saadaan pysäytettyä ja vastustaja saa vain vaparin keskialueelta. Luonnollisesti kannattaa rikkoa niin, että tilanteesta ei tuomita rangaistusta. Tämä ohje on perustunut siihen, että puolustusalueella ei kannata rikkoa, koska silloin vastustaja saa pistevaparin, josta vastustajan paras laukoja pääsee ampumaan lämärin viidestä metristä vastapalloon. Nyt kun lämätä ei saa, niin pistevapareissakin on paljon vähemmän pelotetta, eli rikkominen on paljon houkuttelevampaa.

Sama periaate pätee myös rangaistuksiin. Eli kun lämäri on kielletty, katoaa joukkueiden ylivoimapeleistä paljon tehoa. Rikkominen on siis tässäkin mielessä kannattavampaa!

Maalivahti pysyy jäällä

SJPL:n kaukalopallosäännöissä sanotaan selkeästi, että joukkueessa kentällä 6 pelaajaa, joista yhden on oltava maalivahti. Joukkueille siis ei anneta mahdollisuutta ottaa riskiä pelin lopussa ja hakea tasoitusta kuudella kenttämiehellä.

Myös pelaajien vaihdot on ainakin kirjoitettujen sääntöjen mukaan huomattavan paljon hitaampaa ja tarkempaa puuhaa kuin mitä muissa sarjoissa. SJPL:n sääntöjen mukaan vaihtoon menevän pelaajan on poistuttava jäältä ennen kuin uusi pelaaja saa astua jäälle. Mielenkiinnolla odotan kuinka tarkasti tuomarit tätä sääntöä soveltavat ja kuinka paljon täysin turhia jäähyjä tästä vihelletään.

Kattavampi kooste SJPL:n kaukalopallosäännöistä löytyy täältä.

Toppahousut.com ihmettelee!